Olet juuri astunut Ravenshiren maille. Kumpuilevaa ja melko karua maastoa, suuret kalliot kohoavat lännessä, idässä taasen aarniometsät ovat vallanneet alueen. Alue on kuin kuollut, ei ääniä mistään suunnasta, ei liikettä. On pelottavan hiljaista - kunnes kuuluu ponin kimeää hirnuntaa. Kävelet mäen yli ja eteesi avautuu notkelma, jossa on paljon tarhoja ja niissä poneja. Talli näkyy hieman kauempana.
Ravenshire on perustettu Pohjois-Skotlantiin, keskelle yksinäisyyttä ja kumpuilevaa maastoa. Täällä kokee todellista hiljaisuutta. Ravenshiren maat ovat laajat, maisemiin kuuluu kallioita, aarniometsiä, mäkiä ja kukkuloita, puroja ja jokia. Meri ei ole kaukana, joten tuulisella säällä tänne asti tulee merellinen tuoksu.
Talli avattiin 3. helmikuuta 2007. Ajatus lähti siitä, että nyt on pistettävä pystyyn vielä shetlanninponitalli. Nimi oli heti valmiina, mutta se ei välttämättä sovi pelkästään shetlanninponeille, joten päätin, että Ravenshiressä on myös muun rotuisia poneja ja hevosia, enemmistö on kuitenkin shetlanninponeja. Kasvatuksessa pääpaino on näissä pienissä karvapalleroissa. Kasvattajaliite on -- of the Ravenshire, varsoja syntyy myös ilman kasvattajaliitettä. Kilpailutoiminta on hyvin vähäistä, eli talli on lähes kokonaan vain siitostalli. Tavoitteena on tuontisukuisista jalostaa uusia, harvinaisia linjoja shetlanninponeille.
Kesää odotellen
Naw.
Yhteistyössä kanssamme Dwarfhill Shetlands.
Ravenshire on virtuaalitalli. Mitään ei ole oikeasti olemassa.
Ravenshire is a SIM game stable. Nothing is in real life.